maanantai 2. helmikuuta 2009

2. Phantasm (1979)

Vuonna 1979 amerikkalaista elokuvayleisöä ravisteli ennennäkemättömän monitulkintainen ja piinaava, mutta toisaalta jotenkin camp-henkinen ja humoristinen kauhuelokuva. Tuo kyseinen elokuva oli Phantasm, joka poiki myöhemmin muutaman jatko-osan, jotka tosin jäivät vähälle huomiolle. On myös kuultu huhuja, että elokuvasarjan viides osa ilmestyisi 2011, mutta tiedä häntä. En tiedä, onko tätä elokuvaa koskaan julkaistu Suomessa, ainakaan en suomalaista DVD:tä ole mistään löytänyt.

Phantasm kertoo tarinan nuoresta pojasta Mike Pearsonista (Michael Baldwin), joka on juuri menettänyt ystävänsä ja pelkää menettävänsä myös veljensä Jodyn (Bill Thornbury). Miken pelko alkaa vaikuttaa varsin aiheelliselta, kun hän ryhtyy vakoilemaan salaperäistä hautausurakoitsijaa, joka tunnetaan nimellä "Pitkä mies" (Angus Scrimm). Mainittakoon tässä vaiheessa, että Pitkä Mies on yksi elokuvahistorian karmivimmista pahiksista. Pitkällä miehellä on omat salaisuutensa ja suunnitelmansa koskien pikkukaupungin asukkaita ja etenkin kuolleita. Hänet on pysäytettävä, mutta miten Mike, ystävänsä kuolemasta traumatisoitunut poika, saisi ketään uskomaan tarinaansa?

Miken, Jodyn ja jäätelömies Reggien (Reggie Bannister) taistelu Pitkää Miestä vastaan saa koko ajan uskomattomampia piirteitä, ja lopulta kukaan heistä ei voi olla varma siitä, mikä on todellista ja mikä pelkkä kuvitelmaa. Jos koko elokuva olisi kerrottu yksinomaan Miken näkökulmasta, olisi tämä vaikutelma toden ja painajaisen sekoittumisesta vielä vahvempi. Mutta toisaalta, joskus painajaisista voi tulla totta...

Nykyään Phantasm voidaan luokitella kulttiklassikoksi. Se on jäänyt selvästi monien tuon ajan mainstream-slashereiden, kuten Painajainen Elm Streetillä-elokuvasarjan varjoon. Itse pidän kuitenkin Phantasmia ylivertaisena verrattuna esimerkiksi juuri Elm Streetiin, sen kun ei tarvitse mässäillä väkivallalla ollakseen pelottava (tai ehkä juuri siksi se onkin niin pelottava). Jatko-osista en tiedä, kun en ole niitä nähnyt.

Yksi ylimääräinen tähti tälle elokuvalle täytyy tosin vielä myöntää. Se tulee Fred Myrow'n ja Malcolm Seagraven säveltämästä loistavasta ja juuri sopivan ahdistavan tunnelman luovasta musiikista. Yksinkertaisen kosketinteeman päälle rakennettu eteerinen kauhuteema tuo mieleen sellaiset klassikot kuin Halloweenin teema tai Manaajassa käytetty Mike Oldfieldin "Tubular Bells".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti