maanantai 2. maaliskuuta 2009

4. Planes, Trains & Automobiles (1987)

1980-luvulla Steve Martinkin oli vielä hauska. Kun legendaarinen ohjaaja John Hughes (tunnetaan parhaiten elokuvien The Breakfast Club ja Sixteen Candles ohjaajana) vuonna 1987 antoi hänelle aisapariksi aina yhtä huvittavan ja rakastettavan John Candyn, syntyi 1980-luvun tyylille uskollinen, vastakohtaisuuksilla räävittömästi leikittelevä, syvemmän viestin sisältävä mutta kuitenkin aidosti riehakkaan hauska komedia Planes, Trains & Automobiles.

Steve Martin esittää varsin kiireistä liikemiestä Neal Pagea, joka yrittää päästä New Yorkista takaisin kotiinsa kiitospäiväksi. Neal on kuitenkin jättänyt matkustamisensa viime tinkaan, ja muutamien epäonnisten sattumien jälkeen hän joutuu muuttamaan matkasuunnitelmiaan. Vaikuttaa siltä, ettei Neal ehdi millään ilveellä kotiin juhlapyhäksi.

Tässä vaiheessa peliin puuttuu moottoriturpainen suihkuverhorenkaiden myyjä Del Griffith (Candy), jolla on lukuisia käyttökelpoisia suunnitelmia, joiden avulla Neal saattaisi juurikin ehtiä kotiinsa ajoissa. Ainut ongelma tässä järjestetlyssä on se, että hillitty ja konservatiivinen Neal joutuu kestämään spontaanin Delin seuraa koko matkan ajan. Matkan, joka muuttuu koko ajan sekavammaksi miesten taittaessa taivalta lentokoneella, junalla, autolla ja jalan.

Parasta tässä leffassa on ehdottomasti Martinin ja Candyn välinen kemia. Se nimittäin toimii, ja koominen jännite etsii jatkuvasti sopivia tilanteita purkautumiselle. Ohjaaja Hughes on todella tehnyt loistotyötä saadessaan näistä kahdesta, etenkin Martinista, irti näin suoraa mutta kuitenkin jotenkin hienovaraista komiikkaa. Huvittavia tilanteitakin on toki tarpeeksi, joten pelkkien persoonien varassa tätä komediaa ei ole rakennettu.

Tietysti 1980-luvulle ominaiseen tapaan tämänkin elokuvan loppuun on täytynyt kirjoittaa sentimentaalinen "opetus", joka kuitenkin sopii tunnelmaan eikä pilaa elokuvan jatkuvuutta millään tavalla. On itse asiassa ihan hyvä, että koominen lataus puretaan elokuvan lopussa tykkänään. Kaikista näkemistäni 1980-luvun komedioista pidän tätä ehdottomasti hauskimpana. Tähän kannattaa kuluttaa elämästään vajaat pari tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti